Punkkien ihmiseen tartuttama borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus ovat kaikkien tuntemia tauteja, joihin sairastumista pelätään. Punkit kuitenkin tartuttavat ihmiseen myös kolmatta vakavaa tautia. Trooppisena tautina tunnettu endeeminen toisintokuume on borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta harvinaisempi punkkien tartuttama tauti, jota esiintyy erityisesti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla Afrikassa.

Mistä taudissa on oikein kyse?

Toisintokuume tarttuu ihmiseen punkkien tai vaatetäiden levittämästä Borrelia miyamotoi-bakteerista. Punkit tartuttavat bakteerin ihmiseen veren välityksellä purressaan ihmisen ihoa oman ravinnontarpeensa täyttämiseksi. Vaatetäi sen sijaan levittää taudin ihmisen iholle murskaamisen yhteydessä tai henkilön raapiessa täin aiheuttamia ihovaurioita.

Nimensä mukaisesti toisintokuumeeseen sairastuva kärsii toistuvista kuumejaksoista. Toisintokuume alkaa yleensä noin viikon kuluttua bakteeria kantavan punkin puremasta tai täin murskaamisesta. Taudin oireina ovat muun muassa korkea kuume, iholle muodostuvat punaiset läiskät, päänsärky, pahoinvointi, unettomuus sekä lihas- ja nivelkivut. Korkea kuume saattaa aiheuttaa sekavuutta, oksentelua tai huimausta. Kuume kestää muutamasta päivästä jopa kahteen viikkoon. Tämän jälkeen esiintyy kuumeeton vaihe. Sitä seuraa uusi kuumevaihe ja niin edelleen.

Toisintokuume voi aiheuttaa tulehduksia muualle elimistöön, kuten esimerkiksi korviin, imusolmukkeisiin tai munuaisiin. Taudinkuvaltaan toisintokuume muistuttaa jonkin verran malariaa.

Tartunta-alueet

Toisintokuumeen aiheuttavaa bakteeria on löydetty punkeista Suomessa, vaikka tautia levittävätkin pääasiassa trooppisilla alueilla elävät punkit. Tropiikissa toisintokuume leviää helposti, koska hygienia on huonoa. Tautia on jo todettu löytyneen muun muassa Italiasta, Saksasta, Belgiasta ja Hollannista. Syyksi taudin tuloon Eurooppaan epäillään Afrikasta tulleita pakolaisia.

Toisintokuumeen hoito ja tartunnan ehkäiseminen

Endeemistä toisintokuumetta voidaan hoitaa antibiooteilla. Tartunnan ehkäisemisessä avainasemassa on hyvän hygienian ylläpitäminen ja tautia aiheuttavaa bakteeria kantavien punkkien tartuntojen välttäminen. On syytä kuitenkin pitää mielessä, että kaikki punkkilajit eivät kanna Borrelia miyamotoi -bakteeria, eivätkä siis voi tartuttaa toisintokuumetta ihmiseen. Valtaosa tartunnoista tapahtuukin vaatetäiden välityksellä. Järkevämpi ratkaisu tartunnan ehkäisemiseksi onkin oman elinympäristön hygienian parantaminen kuin punkkikammo.

Aiemmin toisintokuume oli varsin yleinen tauti kaikkialla maailmassa. Kirjallisuudessa mainintoja toisintokuumeesta on tehty 1700-luvulta alkaen. Hygienian parannuttua toisintokuumeen leviäminen on kuitenkin lähtenyt huomattavasti laskuun. Toisintokuumeeseen sairastumisen todennäköisyys on hyvin pieni etenkin suomalaisilla.